sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Laskiaissunnuntai aloittaa Pääsiäisen odotuksen

Laskiaiseen on liittynyt monenlaisia uskomuksia, taikoja ja tapoja, jotka liittyivät nimenomaan naisten töihin. Naisten piti mm. pitää koko laskiaistiistaina hiuksiaan hajallaan, sukia hiuksia tiheään ja pukeutua valkoisiin vaatteisiin, jotta pellavista tulisi puhtaita ja kuituisia, kiiltäviä ja vaaleita. Pellavien ja hampun pituuden kertoi se kuinka pitkälle kelkka liukui laskiaismäessä. Taian tehoa lisättiin vielä huutamalla mäkeä laskiessa pitkiä pellavia ja isoja nauriita.

Tänään, laskiaissunnuntaina, kävin ulkoiluttamassa murtsikkasuksiani, jotka viime vuonna hankin. Tämä oli ensimmäinen kerta tälle vuodelle. Kirkkaalla ilmalla oli mukava lähteä, vaikka pakkasta olikin. Hiihdimme noin 5 km lenkin, joka lähtee Alaspään Ratsastuskeskuksen luota. Useita muitakin sivakoijia oli liikkeellä vaikka näissä kuvissa ei ihmisiä näykkään.




 
Tallirakennusten luona oli useampiakin hevosia ulkoilemassa. Tämä oli lähinnä latua olevassa aitauksessa.
 
 
Laskiaista vietetään Suomessa seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Laskiaissunnuntaista alkaa pääsiäisen odotus, mutta varsinaisesti laskiaista juhlitaan laskiaistiistaina eli silloin pitää saada laskiaispullia mantelimassalla :-)

27 kommenttia:

  1. Upeat kelit. Täälläkin paistoi aurinko ja pääsimme nauttimaan ulkoilusta :)

    VastaaPoista
  2. Minä söin laskiaispullani jo lauantaina ja oli kyllä niin hyvää. Parikin pitkää kävelylenkkiä tuli tänään tehtyä auringonpaisteessa. Ihanaa kun valon määrä lisääntyy. Mukavaa viikonalkua sinne!

    VastaaPoista
  3. Yhtä mahtava sää ollut teilläkin. Oli upea päivä ulkoiluun.

    VastaaPoista
  4. Ihana keli ulkoiluun ja hiihtoon. Minulla vielä sukset varastossa. Joskohan saisi ne jossain vaiheessa haettua. Olisi ihanaa lähteä meren jäälle hiihtelemään. Terv Liisa

    VastaaPoista
  5. Onpa siellä hienot ladut tehty, kyllä tuossa on kivaa sujakoida pitempiäkin matkoja
    Hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupunki hoitaa näiden latujen kunnostuksen. Mukavaa viikkoa sinullekin :-)

      Poista
  6. Kiva kun laitoit tuosta laskiaisesta pienen "infon", joku kohta oli tuttu, mutta joku taas uusi. Kauniin keväinen päivä ollut. :)

    VastaaPoista
  7. Hyväpä tuolla oli hiihtäjän hiihdellä!

    VastaaPoista
  8. Eilen oli kyllä niin mahtava keli, upeat kuvat!

    VastaaPoista
  9. Upeita kuvia. Näistä jos mistä tulee sellainen fiilis, että kevättä kohti ollaan menossa.

    VastaaPoista
  10. Kelit todella suosivat, toivottavasti saadaan laskiaistiistaillekin kunnon kelit!

    VastaaPoista
  11. Hyvän näköiset ladut ja mikä parasta, aurinkoa. Hyvää laskiaistiistaita!
    Laskiaispulla (vain yksi) mielessä toivottelee Ritva

    VastaaPoista
  12. Kuulostaa hauskalta, minun sukset ovat varaston perällä eivätkä ole latua nähneet vuosikausiin :) Auringossa on nautinnollista hiihtää, muistelen sellaista :D

    VastaaPoista
  13. Upeita kuvia, Suomen talvea parhaimmillaan. <3 Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli harmaata, mutta jospa loppuviikosta taas aurinkoa :-)

      Poista
  14. Minullakin oli jokunen vuosi väliä ettei ollut suksia.

    VastaaPoista