torstai 15. tammikuuta 2015

Käytä hääpukuasi- päivä 15.1.

Emilia Heinonen keksi idean  Käytä hääpukuasi-päivästä , jota siis vietetään joka vuosi 15.1. Tammikuu valikoitui ajankohdaksi, koska suurin osa häistä on kesällä. Teemapäivän tarkoitus on suoda vain kerran hääpäivänä esille päässeille hääpuvuille mahdollisuus tulla uudestaan ihastelluiksi. Päivän aikana voi sovitella hääpukua kotona yksin peilin edessä tai  järjestää ystäville teemakutsut tai käyttää pukua koko päivän töissä tai kaupassa.

Tänään en jaksa pukeutua hääpukuuni ( vuodelta 2004) sillä kurkkuni on niin kipeä ettei oikein tule ääntäkään, mutta viime vuonna pukeuduin ja tein siitä  postauksenkin, josta lainasin kuvat tähän.

                                                             15.1.2014 otettu kuva

 
Hääpäivänä otetut kuvat edestä


                                                    ja takaa. Vuonna 2004 olin vielä mustatukkainen.


                  Pukeutukaa siis hääpukuunne ja muistelkaa sitä tunnetta, jonka hääpäivänänne koitte :)

32 kommenttia:

  1. ♥kaunis morsian puvussaan..silloin ja nyt!

    VastaaPoista
  2. kaunis puku ja ihanan värinen :)
    Ei tulisi mieleenikään laittaa hääpukua ylle sillä tulee kauhean ikäviä muistoja.
    tietty olisikin eri asia jos muistot olisi kauniit ja lasteni isän kanssa kun menn naimisiin niin minulla oli tuolloin vuokrapuku..tämä toinen kerta oli virhe.. ja siitä jäi hääpuku joka on rytätty muovipussiin :)
    Kuitenkin ihanaa tätä päivää sinulle, ja parane pian :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää, huonoja muistoja hääpuvustasi. Ensimmäisen kerran minut vihittiin maistraatissa ja silloin en käyttänyt hääpukua. Vaikka se liitto päättyikin eroon, niin itse vihkimispäivä oli hauska.

      Poista
  3. Oma pukuni on ei-niin-perinteinen, malliltaan klassinen, mutta väri on varmasti hyvinkin mielipiteitä jakava; musta. Tällä hetkellä se koristaa vaatehuonettani. Meillä koko perhe toipuu vatsataudista, mutta jos vointi sallii yhtään.. pitänee kokeilla pukua. :)

    VastaaPoista
  4. Kerran o,en naamiaisissa hääpukuani käyttänyt häiden jälkeen :) Mukavaa torstaita sinne ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  5. Kaunis morsian ihanapuku ja kukkavihko Toivon teille parantumisia pikaisesti :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis kokonaisuus.Kaikenlaista pöpöä ja flunssaa liikkeellä..Villasukat jalkaan ja kuumaa juotavaa,joskohan se niillä helpottais.

    VastaaPoista
  7. Kaunis puku, jossa kivoja yksityiskohtia. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
  8. Voi miten kaunis puku, aivan Sinulle tehty. Huivi kauniisti aseteltu.
    Oma hääpuku, yli neljäkymmentä vuotta sitten ja ...kymmentä kiloa sitten, ei mahdu päälle. Oli kaunis, pitkä, pitkällä ja hoikalla.

    VastaaPoista
  9. Ei ollut pukua, kun mentiin kiireellä vihille maistraatissa - anoppi teki kuolemaa ja me mentiin hänen käskystään naimisiin. Halusi panna poikansa asiat kuntoon, joten pakkonaiminenhan siitä tuli ;) Anoppi istuu nyt pilven reunalla ja nauraa makeaksi, kun vietämme viidettä hääpäiväämme parin viikon päästä - onnellisesti aviossa ja 25 vuotta yhdessä ;)

    VastaaPoista
  10. Kaunis hääpuku. Sen huomasin, että rouvan hiukset on saanut uuden sävyn häihin verrattuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yli kymmenessä vuodessa hiusten mallin sekä värin pitää muuttua :-)

      Poista
  11. Kaunis puku ♥ En oikein voi kun hääpukuni on kokoa 34 ja nyt kokoni on "vähän" isompi :D

    VastaaPoista
  12. Muistankin postauksen ja ihmettelinkin että näinkö nopsaan vuosi taas vierähti? Kaunis on pukusi! JA pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  13. Upea puku sinulla, todella ajaton ja klassinen ja hirmuisen kaunis yläosa. Hih kyllähän voisin vaikka pukea huitaistakin mekon päälle, jos en olisi lihonut 20kg siitä, eikä se mahtunut ensimmäisen raskaudenkaan jälkeen vaikka silloin olin vielä hoikka. Kroppa vaan muutti niin muotoaan>lue leveämmäksi. ;)

    VastaaPoista
  14. Kaunis puku, todella. Ja vau, että sama puku istuu vieläkin noin perfect :)

    VastaaPoista
  15. Moi! Kiva idea, mä ainaski tykkään kovasti katella hääpukuja, jopa TV:stä "hulluna häämekkoihin" :) Se vain on niin ainutlaatuinen asu! Ja tuo sinun on todella kaunis!!!
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista