sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Neulomista ja näpertelyä

Edellisviikolla neuloin ensi kesän keskiaikatapahtumaa varten harmaaseen keskiaikapukuuni sopivan hartiahuivin. Tänä vuonna oli aamupäivästä hieman viileää kun aluspuku on melko ohutta kangasta ja hihat ovat vajaamittaiset. Ja ettei huivi olisi tylsä, niin reunaan ompelin 77 kpl pieniä kulkusia, sillä tuohon aikaan uskottiin kilinän karkottavan pahoja henkiä, joten hyötyäkin siis kulkusista on :-)


Kulkuset ovat halkaisijaltaan vain 1 cm, joten kilinäkin vain vienoa helinää.  Huivi on kuvattu sänkymme ( 180cm leveä) päällä, joten tuosta näkee huivin  koon. Lanka on 'seiskaveikkaa'.


Ja kun tuollainen huivi oli kiva neuloa, niin viime viikolla valmistui toinen 'seiskaveikan' Polkka langasta, jossa siis väri vaihtuu. Tästä huivista tein vielä hieman suuremman eli tuo pisin sivu on noin 2 metriä. Mitähän käyttöä tälle keksisi?



Hiljattain uudistetun tilan verhokappa jäi odottelemaan eBayn tilauksen 'kristalleja', jotka saapuivat torstaina. Perjantaina sitten ompelin niitä käsin tuohon alareunaan.



Melkoista nysväämistä! Yhteensä 29 kpl, noin 5 cm välein.


                                  'Kristallien' korkeus vain 1,8cm, joten eivät kovin näkyviä.

 
Leppoisaa sunnuntaita!

13 kommenttia:

  1. Upeat huivit! Verhokapassa helyt myös kaunis yksityikohta. Varsinaista pikkutarkkaa näpertelyä kyllä noiden koristeiden kiinnittely 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) Joskus yllätän itsenikin näpertelyn vaativassa kärsivällisyydessä.

      Poista
  2. Kauniit huivit olet tehnyt :)

    VastaaPoista
  3. Käsitöiden tekeminen on elämän suola!

    VastaaPoista
  4. Hienot huivit kulkusineen olet tehnyt. Kyllä noi kristallit verhoissa tuo vähän ylellisyyttä.

    VastaaPoista
  5. Voi miten ihana idea laittaa nuo kristallit verhokappaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen harakka kerää kimalluksia vähän kaikkialle :)

      Poista
  6. Upeat huivit minustakin. Pienet kulkuset kiva yksityikohta, vaikka joulun aikaan hyödynnettäväksi.
    Samoin kristallit verhokapassa. Olen etsinyt kristalleja, sain tässä semmoisen idean, että kiinnitän niitä vanhaan kattokruunun "luurankoon" ja lisäksi jotkut joulunajan ledvalot ja sille komistukselle olisi nurkka ja pistoke valmiina, täytyisi saada vain ne kristallit.
    Kiva blogi Sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kristallit tilasin eBaysta; 100 kpl maksoi 3,55€ ei postikuluja. Samoin kulkuset 100 kpl 4.08€.

      Kiitos :)

      Poista
    2. Kiitos tiedosta! Onpahan tavaraa eBay:ssa, siinä meni pitkä tovi, kun selailin tarjontaa.Luulen, että tyttäreni on tilannut sieltä, en ehkä kirjaudu, vaan laitan hänet asialle.Huomenna ostan huivilangat.

      Poista
    3. eBay onkin melkoinen aarreaitta tai tavarahelvetti, miten kukin sen näkee :)

      Poista