maanantai 3. syyskuuta 2012

Eilinen

Eilen käytiin anopin syntymäpäivillä ja vietiin hänelle lahjaksi elämänsä ensimmäinen digikamera. Lahjan vein tekemässäni ekokassissa ja myös kortin olin väkertänyt itse. Hän on kyllä filmikameroille kuvannut, muttei ollut saanut aikaiseksi päivittää kameraansa nykypäivään. Toki nyt jää lastensa autettavaksi kuvien siirtämiseksi koneelle ja mahdollinen paperikuviksi tilaaminen. Jokunen vuosi sitten hänelle annettiin käyttöön tietokone, muttei halunnut sitä lainkaan opetella.

Illalla käytiin vielä elokuvissa katsomassa Tie pohjoiseen. Loirilta ja Edelmannilta vahvaa osaamista, mutta joiltakin kohdilta tarinaa oikaistu ja loppu jotenkin tynkä. Kannatti silti mennä.
Traileri löytyy täältä .

Tänään töiden jälkeen on suunnitelmissa aloittaa lehtien haravointi. Lauantain tuuli ja sade ovat jo kiitettävästi riipineet lehtiä takapihan nurmikolle.

1 kommentti:

  1. Onhan se hankalaa opetella vanhenpana tätä tietotekniikkaa. Mieheni on ostanut myös isälleen jotain koneita, esim dvd-soittimen. Pappa on tottunut korjaamaan kaikkea itse ruuvimeisselillä ja niinpä nykyajan koneet ovat menneet rikki. Eihän niitä oikein itse pysty kätevinkään mies korjailemaan ;)

    Katsoin trailerin, kyllä tuo pitää käydä katsomassa. Olen sen verran Turhapuro-fani, että Loirin lausahdus lopussa "Isi ja poika maailmalla"- turhapuromaiseen tyyliin sulatti sydämeni :D

    VastaaPoista