perjantai 27. heinäkuuta 2012

Haminasta ajoimme Kouvolaan ja yövyimme siellä hotellissa. Yhtään kuvaa Kouvolasta en ottanut sillä kierrellessämme illalla keskustassa jokaisen kuvattavan kohteen äärellä oli joukko ei-suomalaista nuorisoa.
Runsaan aamiaisen jälkeen ajoimme Elimäelle Mustilan arboretumiin, jossa on reittejä kiertää katsomassa puistometsään istutettuja puita ja pensaita.
Olen useita vuosia sitten käynyt siellä alppiruusujen kukkiessa ja se oli unohtumaton näky. Nyt minua kiusasivat hyttyset. Ostin sieltä pikkutaimia omaan pihaan: Kanadan lehtikuusen, Lännenhemlokin, Douglaskuusen ja kuvan 'Kustavi' alppiruusun.
Muutaman päivän poissaolon aikana omalla pihalla oli ensimmäinen Queen Elisabeth puhjennut kukkaan.
Samoin maanpeiteruusu, joka kamppailee luonnonvaraisten kanervien joukossa.
Takaterassilta siirrytään takapihalle kaariportin kautta, jonka ruusupapuköynnökset ovat miltei jo peittäneet kaaren, mutta eivät vielä ole kukassa.
                                        
                                              
                                                
                                        
                                          

1 kommentti: