perjantai 4. toukokuuta 2012

Eilen palasin töistä kotiin jälleen taimimyymälän kautta, harkitusti. Olin jo aiemmin tyhjentänyt entisistä kasveista paikan, jonka tänä kesänä ( ja tulevina, jos talvien yli säilyvät hengissä) haluan olevan ruusujen vallassa. Mieheni ei kyllä koskaan ole laulanut että " I never promised you a rose garden", mutta hän on antanut minulle vapaat kädet toteuttaa puutarhaa ja tarpeen tullen auttaa minua voimaa vaativissa kohdissa. Ostin siis ryhmäruusuja, ’Queen Elisabeth'-lajiketta. Kasvualaustan pohjalle laitoin suodatinkankaan estääkseni, tai ainakin hidastaakseni, muiden kasvien juurien tunkeutumista samaan tilaa. Sitten 4 säkkiä kasvumultaa ja kunnon kuopat ruusujen juurille. Viimeistelin tuon pinnan valkoisilla kivillä, joiden toivon myös estävän siemenrikkakasvien itämisen. Reunukselle asettelin vielä pikkupatsaan, joka siinä on ollut edeltävinä kesinäkin.
Taimissa oli jo hyvät alut, joten toiveikkaasti odotan rehevää kasvua ja runsasta kukintaa.
Ja ainahan mukaan tarttuu joitain 'ylimääräisiäkin' taimia. Eli mm. etuterassin pöydälle ostin valkoiset neilikat ruukkuun.
                                        
  Illalla pihatyöt tehtyäni ehdin jo sanoa ääneenkin, etten nyt osta lisää kasveja kuin varsinaiset kesäkukat, kunnes muistin, että pariin paikkaan pitää saada jotain köynnöstä. Ainakin viime vuonna istutettu viiniköynnös näyttää kuolleen talven aikana, joten se pitää korvata uudella tai jollakin muulla.                                                                                               

2 kommenttia: