sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tuleva perennapenkki

Vaikka lumi vielä peittääkin maan ja eilen sekä yöllä satoi räntää, niin puutarhalehtien ja kuvastojen selailusta innoittuneena tein tilauksen tulevaa perennapenkkiä varten. Aiemmin olen karttanut perennoja ja pitäytynyt vain pensaissa sekä kesäkukissa. Jotta penkistä ei tulisi makuuni liian kirjavaa, niin valitsin vain valkokukkaisia lajeja. Jos kasvuunlähdöt onnistuvat ja vielä talvehtivatkin seuraavaan vuoteen, niin voihan sitten määriä sekä lajeja lisätä, vaikka punaisiin tai sinisiinkiin. Nyt tilaukseen päätyivät rönsytiarella, kaukaasianpitkäpalko, peittoruusu, lilja, japaninjaloangervo, päivänlilja ja syysleimu. Toimitusajankohta on toukokuulla, joten kunhan lumi sulaa ja routa hellittää, niin ehtii valmistamaan maan taimia varten.
                                                                     Lilja
                                                          
                                                                    Rönsytiarella
Toivottavasti tämä(kin) projekti etenee ja valmistuu suunnitellusti, että voin kesällä esitellä kukkivan perennapenkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti